26.2.2018

26.2.2018

perjantai 27. huhtikuuta 2018

KEVÄT TULI JO JA SÄÄ SEN KUN LÄMPENEE VAAN

Tänään on perjantai ja jo 27. päivä huhtikuuta. Ulkona tuuli paukuttaa kattopeltiä, mutta asteita on kuitenkin jo +10 ja siitä nousee ja toki välillä hieman laskeekin ainakin ennustusten mukaan.

Tänään tein suuren työn kun sain yli 10 000 kuvaa pois työpöydältäni siirrettyä omaan kansioon ja näin vapautui työpöytä hieman kauniimmaksi. Mutta olihan siinä hommaa, kun piti välillä levätäkin, mutta sitten taas jaksoin jatkaa ja sain työni tai tavoitteeni päätökseen.
Nyt toivottelen teille kaikille oikein hyvää vappuviikonloppua!

lauantai 14. huhtikuuta 2018

KEVÄT KAUNIS ON TULLUT

Tänään on lauantai ja 14. päivä huhtikuuta. Aurinko paistaa jälleen pilvettömältä taivaalta ja lämmintä luvassa jopa 13 astetta. Menneen talven lumet on sulaneet pois ja nyt saamme nauttia luonnon kukoistamisesta.






Eilen kävimme Turussa ja oli hieno ilma ja niin lämmintä!

lauantai 7. huhtikuuta 2018

AURINKOISTA HUHTIKUUTA

Tänään on lauantai ja 7. päivä huhtikuuta. Aurinko paistaa ja lämpöasteet vain nousee, joten kevät on koittanut.


lauantai 31. maaliskuuta 2018

HYVÄÄ PÄÄSIÄISLAUANTAITA

Tänään on lauantai ja pääsiäislauantai ja 31. päivä maaliskuuta eli huomenna taas kuukausi vaihtuu. Aurinko on paistanut koko päivän pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita on jo huimasti. 

Mummin toimistokammari on saanut lisälaitteitakin, joten tutustuminen jatkuu laite kerrallaan tai kolmekin yhtä aikaa. Nyt kun tarkenee jo lyhythihaisellakin olla parvekkeella, niin ajattelin kutoa ihan ensin kaikille pojille uudet rusetit, kun on tuota uutta lankaakin taas tullut ostettua. Niin ja sitten vasta sukkia, jotka uudet sukat ovat lämpimämpiä kuin jo toista kymmentä vuotta vanhat. Ja niitäkin on kiva kutoa!


perjantai 23. maaliskuuta 2018

KEVÄT TULEE SITTENKIN

Tänään on perjantai ja 23. päivä maaliskuuta ja aurinko paistaa ja lumet sulaa ja on lämpöasteita. 

Ja elämä hymyilee!


lauantai 17. maaliskuuta 2018

PÄIVITTÄMINEN JATKUU

Tänään on lauantai ja 17. päivä maaliskuuta. Aurinko paistaa ja lumet saa kyytiä ja huomennakin on luvassa jo läpöasteita. Kevät tekee tuloaan ja ihana kesä pitkiin aikoihin.

Oikein ihanaa kevättä kaikille!

maanantai 5. maaliskuuta 2018

NYT HUILITAAN

Tänään on maanantai ja 5. päivä maaliskuuta. Aamusella aurinkokin kurkisteli, mutta nyt on hienoisia hiutaleita leijaillut maahan lumivalkoiseen. Pakkanen lauhtuu ja nolla keliä luvassa kuin myös vesisadetta ja se tekee hyvää ja lumet saa lähdön ja kaikki herää uudestaan eloon, kun kevät koittaa. Nopeasti se onkin tämä talven selkä taittunut täällä Paraisilla!

Tänään piti olla siivous, mutta se siirtyikin huomiseksi ja keskiviikkona on minun kuntoutus, joka alkaa taas nolla pisteestä. Verenpaine on koholla ja samoin verensokerikin. Mutta onneksi torstaina pääsen omalle lääkärilleni, joka sitten miettii, jotta missä vika piilee, kun verenpainekin on vaan nousussa jo heti aamulla ja yökin on aika rauhatonta, vaikka maski on naamallani.

Mutta uskon, että kyllä se elämä vielä täsätä iloksi muuttuu!
Nyt toivotan teille kaikille oikein leppoisaa illan jatkoa!