Tänään on tiistai ja 21. päivä maaliskuuta. Eilen oli raskas päivä, kun tulehdus iski jälleen. Mutta onneksi täällä on niin nopeata toimintaa ja sain nopiasti avun ja antibioottikuurin. Nyt vain lepäilen ja parantelen tulehdustani. Ensi viikolla pääsenkin jo jalkaterapeutille, joten sekin on hyvä asia ja maanantaina on oma lääkärikin.
Kevät tulee kohisten ja pian pääsen ulos kävelemäänkin.
Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa kevättä!
kaikenlaista mummin touhua käsitöitä, nukkeja, Josef, Juuso ja Danny ja muutakin elämää täällä maapallolla.
26.2.2018
tiistai 21. maaliskuuta 2017
tiistai 14. maaliskuuta 2017
ELÄMÄ VOITTAA SITTENKIN
Tänään on tiistai ja jo 14. päivä maaliskuuta. Ulkona on jo hyvin keväinen sää ja linnut laulavat ja lämpöasteita luvassa jatkossakin.
Tänään olin kuntosalilla treenaamassa itseäni kesäkuntoon tavoitteena on, että kävelen kesään mennessä. Siellä olikin paljon erilaisia laitteita, joita käytän ja nytkin käytin seitsemää eri laitetta.
Ja tässähän minun kulta timanttini poseeraavat kuvissa, kun Josef kävi taas trimmauksessa ja sai läppäkorvatkin kesää odotellessa.
Oikein mukavaa kevättä kaikille!

torstai 16. helmikuuta 2017
MUUTOSTEN TUULIA HAVAITTAVISSA
Tänään on torstai ja torstaihan on aina toivoa täynnä ja on 16. päivä helmikuuta. Olemme jo yli puolen välin helmikuuta ja edelleenkin on ennusteissa vain lämpöasteita. Miten ihanasti on tämä ensimmäinen talvikin jo mennyt täällä Suomessa!
Ja nyt siis asumme Lahdessa ja terveydenhoito täällä on aivan erinomaista, jollaista en ole saanut kohdata aiemmin missään muualla en edes Espanjassa. Nyt tiedän, että olen erittäin hyvissä käsissä ja minulla on hyvä lääkäri, joka huolehtii minusta ja samoin diabeteshoitaja on hyvin tarkka ja on aina yhteydessä lääkäriin. Uniapnea laitetta en ole vieläkään saanut ja uneni on hyvin katkonaista ja korisevaa, kun en pysty hengittää. Mutta lääkärini sanoi, että kun saan sen laitteen, niin olonikin paranee. Ja sekin oli jo hyvä kuulla lääkäriltä!
Muutoin olen istuskellut ja kutonut itselleni tunikaa, joka pian onkin jo kainaloissa asti. Tosin on siinä kutomista, kun on niin iso, mutta en anna periksi enkä luovuta, vaan kudon sen nyt itselleni.
Odottelen nyt vaan kevättä ja että pääsisin ulos kuuntelemaan lintujen laulua ja näkisin kuinka lehdet puhkeavat puihin ja nurmi viheriöi.
Nyt toivotan teille kaikille, jotka tänne piipahdatte, oikein mukavaa helmikuun loppua!

sunnuntai 5. helmikuuta 2017
KEVÄT TULE PIAN
Tänään on sunnuntai ja 5. päivä helmikuuta, kun tätä raapustelen täällä omassa kodissamme.
Olen nykyään niin paljon somessa ja noilla tableteilla on niin paljon helpompaa olla ja pitää yhteyttä, mutta toki päivittelen tällä imacillani, joka vaikuttaa olevan aika tukossa. Liekö sitten kuvia liikaa vai joku muu vika?
Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa kevään ja kesän odotusta ja näin odotan minäkin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)