26.2.2018

26.2.2018

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

UUDET TUULET PUHALTELEVAT

Tänään on sunnuntai ja jo 29. päivä tammikuuta. Päivät ovat olleet nyt hyvinkin sumuisia ja lämpöasteita, paitsi yöllä pikkuista pakkasta. Sääennustusten mukaan tällainen talvi on tänä vuonna, ja sehän sopii minulle, kun sitten tulee aiemmin kevät ja sulat maat, niin minäkin pääsen ulos lenkkeilemään ja ihailemaan Lahden kauniita maisemia.







Näiden kuvien myötä, toivotan teille kaikille oikein leppoisaa kevään odotusta!

maanantai 9. tammikuuta 2017

SUUNNITTELUA...MUUTOKSIA...TUULAHDUKSIA...

Tänään on maanantai ja jo 9. päivä tammikuuta. Tänään oli pakkasta vain -2 astetta ja huomisesta lähtien myös plus asteita, joten jokohan tämä talvi pakkasineen olisi ohitse.

Olen kutonut nyt tällä kertaa sukat itselleni niin ihanan pehmeästä langasta. Siitä tulisi vielä toisetkin sukat ja ehkäpä lapasetkin. Ainakin olisivat lämpimät.








Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa illan jatkoa ja hyvää uutta viikkoa!

perjantai 6. tammikuuta 2017

UUSI VUOSI JA UUDEN ELÄMÄN ALKU

Tänään on perjantai ja 6. päivä tammikuuta ja on Loppiainen eli pyhäpäivä, vaikka useimmat kaupat ovat jo nykyään auki.
Niinhän se vuosi jo vaihtui ja hyvin kaikki menikin. Josef ja Danny eivät reagoineet pamahteluihin ja se on hyvä. Nyt alkaa meilläkin uusi elämä täällä Lahdessa, jossa meillä on hyviä ystäviä ja rakkaita läheisiäkin.
Nyt on vaan ollut kovat pakkaset, joten ulos ei minulla ole menemistä. Pakkasta on ollut -20 asteen paikkeilla, mutta huomisesta lähtien ennustus lupaa että lauhtuu ja sehän on mainio asia se!

Olemme laitelleet täällä kotia kuntoon ja minullakin on nyt oikein hyvä huone, joka on tarkoitettu niinkuin olohuoneeksi, kuten ennen vanhaan jokaisella piti olla. Mutta nyt ei ole ennen vanhaan vaan nyt on nyt ja silsi vaihdoimmekin minun entisen huoneeni tähän isompaan huoneeseen. Näin mahtuvat kaikki minun rakkaat tavarani tänne oikein hyvin. Nukkejakin on nyt jo 144, joten jos joku kirpparilta vielä haluaa kodin ja hyppää syliini, niin otan ilomielin hänet/heidät syliini. Ja kunhan sää lauhtuu, niin kulkumme johtaa kirpparille, sillä tarvitsemme aika kivasti vielä huonekalujakin tänne.

Mutta vuodet vierii ja Josefkin on jo kaksi ja puoli vuotta, joten hyvin on aika mennyt ja Josef on sopeutunut erittäin hyvin tänne Suomen pakkasiinkin ilman mitään vaatteita, kun hänellä on niin tiivis ja hyvä karva. Ja Danny kultamme on ollut meillä pian vuoden ja hänkin on ihmeen hyvin sopeutunut tänne sisäkissaksi, jota halusi olla jo Espanjassakin.

Ja miten olemme itse sopeutuneet? Voin sanoa, että suuri taakka putosi harteiltamme, kun pääsimme kotimaan kamaralle. Täällä on niin paljon helpompaa toimittaa asioita ja asiat luistavat täälä erittäin hyvin. Nyt olen päässyt tämän uuden sairaanhoitopiirin sisälle ja hoito on alkanut.







Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa tammikuuta pakkasista huolimatta! Kyllä se kesäkin sieltä vielä tulee!

tiistai 27. joulukuuta 2016

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2017 KAIKILLE

Tänään on tiistai ja jo 27. päivä joulukuuta. Vuoden viimeinen viikkko on menossa. Tähän vuoteen on mahtunut paljon iloa kuin myös surua ja sairauksia. Mutta olen onnellinen, että olen jäänyt eloon useiden aivoinfarktien tunkeutuessa minuun. Olen kiitollinen, että selvisin tuolionnettomuudesta, jossa lensin pyörätuolistani rantabulevardin kivetyksille enkä pystynyt liikkumaan. Onneksi rannalla sattui olemaan iso joukko ihmisiä, jotka tiesivät heti, mitä tekevät ja tulivat minua auttamaan ja selvisin mustelmilla. Toinen tuolionnettomuus tapahtui myös vuosi sitten kesällä, kun olimme liikkeessä, jossa oli viettävä lattia enkä sitä huomannut ja tuolini veti tuhattajasataa päin rautaista kaidetta, joka erotti jalkakäytävän ja autotien. Siinäkin minulla oli enkeleitä suojelemassa minua, jotta en joutunut autotielle ja auton alle. Selvisin siitäkin säikähdyksellä ja mustelmilla. Nyt toivonkin, että uusi, tuleva vuosi olisi parempi kuin nämä pari viimeistä vuotta. Olen kuitenkin kiitollinen, että olen elossa, vaikka en ikinä enää kävelisikään ja rakkaat läheiseni ovat ympärilläni.
Nyt toivotan teille kaikille parempaa uutta vuotta ja terveyttä ja voimia jokaiselle!







perjantai 16. joulukuuta 2016

JOULU SAAPUU AJALLAAN

Tänään on perjantai ja jo 16. päivä joulukuuta. niin se joulukin vaan tulla jolkottaa ja olemme asuneet Suomessa jo puolisen vuotta. Tänään on ollut pakkasta vain -3 astetta ja tällaista pikku pakkasta ja lämpöasteita on ennustettu koko talveksi. Minua ei haittaa pimeät päivät eikä sade tahi tuulet.

Tänään Josef kävi trimmauksessa ja minä menen omalleni tiistaina. Näin saamme itsemme siistiin kuntoon joulua ja varsinkin uutta vuotta vastaanottamaan.














Nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa joulua ja hyvää uutta vuotta 2017!

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

NYT SYDÄMEENI JOULUN TEEN...

Tänään on sunnuntai ja jo 11. päivä joulukuuta. Pakkasta on vain -8 astetta ja tällaista lauhaa on ennustettu koko talvi.
Tänään on myös juhlapäivä, kun Danny on ollut meillä jo 11 kuukautta ja erittäin hyvin on viihtynyt ja jaksaa kehrätä ja olla sylissä. Hän tuli aivan itse meille ensin parvekkeelle ja sitten ikkunan taakse ja kun hän hyväksyi pökkäämällä Josefiakin, niin asia oli selvä ja hän tuli meille. Hän on oikea jouluenkeli!










Nyt toivotan teille kaikille oikein ihanaa joulun aikaa!