26.2.2018

26.2.2018

lauantai 15. elokuuta 2015

NETTIYHTEYDEN HITAUTTA

Tänään on lauantai ja jo 15. päivä elokuuta. Eilen tuli tasan vuosi, kun muutimme tänne Espanjaan pysyvästi. Asteita on tänään 29 astetta, pilvistä ja ukkosta.

Olen käynyt altaalla tällä viikolla lähes joka päivä ja on tarkoitus mennä tänäänkin. Siellä on mukavaa käydä ja pulikoida juoksuvyöllä altaan toisesta päästä toiseen. Viime yön jo nukuin paremmin ja olokin on silloin parempi, jos saa nukkua tarpeeksi.

Tämä nettiyhteys katkoilee jatkuvasti ja siksi en saa tänne niin paljon kuvia kuin haluaisin. Mutta jospa muutaman saisin laitettua.

Huomenna menen kampaajalle ja jos illalla sitten lähtisimme syöttämään kissojakin, kun asteita ei enää ole niin paljoa kuin aiemmin. Syksy se saapuu tännekin ja eilen oli jo altaankin vesi huomattavasti viileämpää kuin aiemmin. 

Mutta nyt kokeilen jos onnistuisi kuvien lähettäminen tänne.


Nyt toivotan teille kaikille oikein ihanaa viikonloppua ja uuden viikon alkua!

maanantai 27. heinäkuuta 2015

MUMMIN KAMMARIN UUTISET

Tänään on maanantai ja jo 27. päivä heinäkuuta. Minne nämä kaikki päivät katoavat? Asteita on ollut 37, joten olen pysytellyt sisällä täällä Mummin kammarissani ja nauttinut norsun tuomasta raikkaasta ilmasta. Tänään jaksoin jo soitellakin tuolla syntikallani, jonka sain jokunen päivä sitten.

Paljon on tapahtunut tällä aikaa taas, kun en ole jaksanut kirjoitella. No, toki aina ei ole syynä sekään, että en jaksa, vaan täällä on tämä nettiyhteys ollut vähän väliä pois, niin eipä siinä paljon päivitellä. Mutta katsotaas miten tänään näin illalla olisi asian laita.

Olemme käyneet tuolilenkillä ja myös kissojen luona. Aina on niin sydämellistä nähdä, kun kissat tulevat luoksemme ja kertovat kuulumisensa ja sitten jaetaan ruoka ja vesi.




Mutta nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

LÄMPIMIÄ KUULUMISIA PITKÄSTÄ AIKAA

Tänään on tiistai ja jo 14. päivä heinäkuuta. Asteita on 31, joten minä pysyttelen täällä omassani Mummin kammarissani, joka on hyvin kodikas.
Tänään aamupäivällä me taas mylläsimme täällä ja huonekalut vaihtoivat jälleen uusille paikoilleen, joka nyt taas tuntuu parhaimmalta, ainakin jonkun aikaa. No, toivottavasti nyt pitkän aikaa! Näin saimme tilaa enemmän ja minun syntikkani sai oman paikkansa myös täällä, joten voin soitella, milloin siltä tuntuu.

Mutta toki paljon on tapahtunut tällä aikaa, kun en ole jaksanut tänne mitään kirjoitella, mutta nyt tuntuu, että jaksan taas paremmin, ainakin hieman paremmin.

Täällä on erittäin hyvä terveydenhuolto ja siihen olenkin erittäin tyytyväinen. Nyt minua tutkitaan täällä ja selvitetään perusteellisesti selkäydinkanavan ahtauma kuin myös nämä kuusi aivoinfarktiani ja seuraukset. Sydämenrytmihäiriöt on nyt tältä osin ainakin pysyneet poissa, kun olen vain levännyt. No, huomenna aamupäivällä jo lähdemme kissoille viemään ruokaa, joten nyt tulee liikettä toisella tavalla ja on seurattava noita häiriöitä.





Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa viikon jatkoa!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

MUISTOJA NÄIN MUODOSTUU...

Tänään on keskiviikko ja 24. päivä kesäkuuta. Asteita on 28, mutta viileä tuuli vilvoittaa sopivasti parvekkeellakin nauttijaa. Hyvin täällä on pärjätty, kun  en mene kuumimpana aikana tuonne aurinkoon, kuten menin viime vuonna. Mutta kaikestahan vanhakin oppii!

Nyt sain kuulumaan musiikkiakin täältä macistani ja sitä kuuntelen nyt jatkossakin. Nyt on vuorossa Olavi Virran ihania kappaleita. Tulee mieleen se ihana nuoruusaika, kun kävin ahkerasti tansseissa, no, aika ahkerasti eli kuusi kertaa viikossa. Hesassa oli tanssit aina jossakin ja siellä tuli aina käytyä. No, nyt on tanssit loppu jo vuosia sitten, mutta muistot pysyvät ikuisesti sydämessäni. Se oli todellakin aivan ihanaa aikaa! Kunpa voisin saada sen vielä takaisin!

No, mutta nyt on nyt ja se oli silloin. Jotenkin vaan ne vanhat, ihanat ajat palautuu mieleeni useinkin. Nyt on kuitenkin hyvä olla minullakin, kun on rakas mieheni ja tuo ihana iltatähtemme, ilopillerimme Josef Perfecto, joka sunnuntaina täytti jo yhden vuoden. Hän on aivan ihanan valloittava ja niin on sanonut monet muutkin ihmiset. Sunnuntaina siis vietimme pikku kullannuppumme synttäreitä, jotka ovat ikimuistoiset.
 Otin selfietä Josefin kanssa...
 ...Josefilla oli kutomani rusetti kaulassa...
 ...jauhalihakakku Josefille kera kynttilän...
 ...kullannuppumme trimmattuna ja hienona...
...arki on alkanut ja nyt Josef vahtii postiautoa, joka toi meille paketin...
...ja välillä piti nukkuakin äidin jalkojen lähellä.
Äidin oma ihana sydänkäpynen, aina yhtä rakas!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

lauantai 13. kesäkuuta 2015

KUULUMISIA ESPANJASTA PITKÄSTÄ, PITKÄSTÄ AIKAA

Tänään on 13. päivä kesäkuuta ja kohti Suomen juhannusta mennään kovalla kyydillä. Täällä Espanjassa ei tiedetä tai vietetä juhannusta, kun tällähän kesä on pitkä ja lämmintä riittää. Tänään on asteita 29, joten keskipäivällä-iltapäivällä en liiku ulkona. Mutta kun ilta koittaa, niin sitten lähdemme tuolilenkille ja eilenkin olimme ja minä Sarin taikakäsien hieronnan jälkeen kävelin 60 metriä ihan noin vaan pyörätuoliani työntäen jopa mäkeä ylöskin aina kotirapulle asti. Tuli niin hyvä olo, kun Sari sanoi, että kyllä minä vielä kävelen! Nyt aion mennä joka päivä ulos ja minähän kävelen!

Nyt on paljon tapahtunut tällä aikaa, kun en ole tänne mitään raapustellut ja toisaalta aikani menee niin paljon feikkarissa. Mutta onnettomuus ja sairaudet on selvitetty ja maanantaina on taas lääkäri, joka tarkkailee verensokeriani ja verenpainettani ja sydämenrytmihäiriöitä, joita on ollut usein. Mutta on tosi helpottunut olo, kun tietää, että on turvallisissa käsissä erittäin pätevän ja tarkan lääkärin hoidossa. Aiemmin kun kärsin ripulista, niin sekin johtui diabetes lääkkeestä, joka nyt on vaihdettu.

Sitten ihana uutinenkin, kun yhtenä aamuna olohuoneen ikkunalautaa pitkin köpötteli kissa ja naukui niin surkeasti pyytäen ruokaa. No, onneksi meillä oli kissojen ruokaakin, joten heti veimmekin hänelle. Istuin parvekkeella ja kissa, jonka nimeksi annoin Peppi, tulikin jo minua pökkimään ja kiittämään ruuasta. Siitä asti on joka ilta ja joka aamu laitettu ruokaa parvekkeelle kissan omaan kuppiinsa ja hyvin on syönyt ja niin ihana kissa on todellakin. Kyllä hän on tainnut meille jäädäkin, kun katseli jo sisällekin sillä silmällä, että jospa tuo olisi minun kotini. Ja minä kyllä sanoinkin Pepille, että Peppi kulta, sinun koti odottaa sinua siinä! Ja Peppi saa ruokaa ja vettä ja on kova pökkimään ja niin kiltti.

Mutta nyt joitain kuvia tännekin:


Ja niin hän kävi pökkäämässä ja kiittämässä ruuasta ja sitten taas lähti, mutta aina tulee uudestaan luoksemme ja tietää, että on tervetullut!






Näin kaunista täällä on ja sydän lepää!

Nyt toivottelen teille kaikille mukavaa viikonloppua ja hyvää ja lämmintä kesää!

tiistai 2. kesäkuuta 2015

IHANAA KESÄKUUN ALKUA KAIKILLE

Tänään on tiistai ja jo 2. päivä kesäkuuta. Aamu aukeni aurinkoisena ja luvassa on 26 astetta ja siitä vaan päivä päivältä nousee, sillä onhan nyt kesä. Ja sitä lämmintä onneksi riittää täällä pitkään ainakin joulukuulle tai tammikuulle asti. Linnut laulavat mitä erilaisimmilla äänillään. Mustarastas on tehnyt pesänsä tuohon lähi pinjan oksan haaraan ja laulu on aivan mahtavaa.

Vihdoinkin olen selvinnyt kaikesta koettelemuksista, joita olikin melkosesti. Mutta lääkäriltäni sain avun parhaimman ja torstaina on taas lääkäri, koska hän tarkkailee tuota verensokeriani, joka vaan pysyttelee koholla aamuisinkin. No, kyllä hän keinot taas keksii, kun edellinen uusi lääke teki rajun ripulin ja piti jättää pois ja sain uuden lääkkeen tilalle. Sydämenrytmihäiriöitä on ollut aika tiiviisti, mutta olen yrittänyt vain lepäillä paljon.

Eilen jaksoin jo soitellakin ja Timo lauloi mahtavalla äänellään ja kivaa oli taas yhdessä musisoidakin pitkästä aikaa. Ja sitä nyt jatkamme, kun päivällä on niin kuumaa olla ulkona, niin me soittelemme. Enpä ole nyt jaksanut taas kutoakaan ja Pian mekko jäi hieman kesken, mutta kyllä se taas valmiiksikin tulee sitten kun taas jaksan paremmin. Nyt pitää kutoa Josefille jotain, kun pian täyttää pikkuinen jo 1 vuoden. Voi meitin pientä iltatähteä! On vaan niin kultainen sylivauva!

Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa viikon jatkoa ja hyvää kesää!
Tässä olimme kissalenkillä rannan kissojen luona.
Täällä kasvaa ulkona kiinanruusutkin.

maanantai 25. toukokuuta 2015

KUULUMISIA PITKÄSTÄ AIKAA

Tänään on maanantai ja jo 25. päivä toukokuuta. Aurinko paistaa ja asteita on 24, joten lämmintä riittää.

Tässä on tapahtunut niin paljon, että jospa minä lyhykäisesti kertoisin niistä teillekin.

Me olimme viikkoja sitten Hoiradadan yläpuolella rantabulevardilla iltalenkillä. Olimme palaamassa jo takaisin autolle, kun yhtäkkiä pyörätuolini töksähti ja minä lensin Josef sylissäni kivilaatoille ja syynä oli että siinä oli kuoppa, jota rakkaani ei huomannut. No, onneksi Josefille ei käynyt mitään. Mutta minäpä en päässytkään ylös siitä eikä jalkani liikkuneet. No, onneksi taas oli rannalla ihmisiä, jotka juosten riensivät auttamaa ja kuulemma ainakin 20 ihmistä sitten nostivat minut ylös tuolille. Mutta kyllä minuilta itku pääsi, sille ei  vaan voinut mitään. No, kiitimme kauniisti ja lähdimme kohti autoa. Rakkaani auttoi tukien minua, että pääsen autoon. Mutta kyllä oli vaikeata seuraavat päivät. No, onneksi ei sattunut päähän, vaan pääsin vain mustelmilla polviin ja käsiin. Lääkäri oli viikonlopun jälkeen, joten sain kipugeeliäkin tuskiini. No, tästä kaikesta selvisin viikolla, mutta...

Mutta sitten mieheni osti gluteenitonta ja laktoositonta eksottisten hedelmien sosetta minulle ja minä söin ja arvakaas mitä!
No, aamulla olikin niin hirveän raju ripuli että eipä ole koskaan ennen ollut. No, sitä kesti kaksi päivää niin rajuna. Sitten lepäilin paljon  ja tuntui, että syömisellä sain säännösteltyä niin, että vatsanikin rauhoittui. Mutta ei siinä kaikki!

Taas otti tulehdus otteensa minuun ja se olikin yhtä tuskaa. mutta mieheni haki apteekista hyvää lääkettä, jota lääkärinikin on aiemmin kirjoittanut. Sitä otin kaksi päivää ja se oli siin! Nyt toivon että ei enää tulisi mitään sairauksia yllätyksenä, vaan että voisin nauttia tulevasta kesästä, joka on meillä ensimmäinen täällä Espanjassa.

Että tällaista on minulla ollut ja mieheni työntääkin nyt hissukseen ja rauhallisesti, sillä se olikin aika kova opetus miehelleni. Mutta kuten sanotaan, niin tekevälle sattuu! Tänään olimme tervehtimässä rannan ja heinikkö kissoja, joita olikin taas niin mukava nähdä.

Huomenna on luvattu 26 astetta lämmintä, joten otamme pikku musiikkituokion kuumimpana aikana ja illalla voisimme lähteä kuvaamaan tässä lähellä olevia kukkia. Me olemme myös saaneet uuden auton, joka on todellakin tosi hyvä, tilava ja hyvä ajella ja nykyaikainen hyvä tekniikka.

Mutta tässäpä kuulumisia viime ajoilta! Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä!